Kuulen sinua

Mä oon huomannut, että läsnäolo on turvallisuuden perusta, johon oikeestaan kaikki nojaa.
Joillekin se avautuu suoraan kehon kautta. Toiset taas tarvitsee enemmän sanoja ja ymmärrystä, jotta keho uskaltaa rentoutua ja päästää irti. Molemmat tavat ovat yhtä oikeita – ja kumpikin vie samaan suuntaan, mut omalla rytmillään.
 

Oon vuosia kuunnellut ihmisiä, kulkenut rinnalla ja selkeyttänyt asioita sanojen kautta. Ja vaikka kehollinen työ on tullut viime vuosina mun ytimeen, puheella on edelleen oma paikkansa.

Ennen hoitoa keskustelen aina kanssasi hetken mutta nyt haluaisin muistuttaa, että aikaa voi varata myös pelkkään keskusteluun. 
 

Keskusteluissa ei tarvii tietää, mistä aloittaa. 

 Mä ohjaan sua lempeästi sinne, minne suunta luonnostaan tuntuisi liikkuvan. Mikä on tässä hetkessä tärkeää tulla näkyväksi ja kuulluksi.

Pyritään yhdessä vapauttamaan sitä, mikä on jäänyt jumiin.

Annetaan vastausten tulla luonnostaan ja omasta sisäisestä liikkeestä.

Keskustelut eivät silti ole vain puhumista. Niissä voidaan pysähtyä myös siihen, mitä kehossa tapahtuu sillä hetkellä.

Jos hengitys muuttuu, jos jokin kiristyy tai herää pintaan, me huomioidaan se.

Annetaan kehon olla mukana, omalla rytmillään.

Ja vaikka sanoja ei aina löydy, kuulen useimmiten herkällä korvalla myös ne sanattomat viestit – hengityksen pienet muutokset, jännitteen häivähdykset, sen kun keho kertoo jotain ennen kuin mieli ehtii mukaan. Voimme yhdessä kuulostella.npusevia viestejä. 

Keskustelu ei ole suorittamista tai ongelmien pilkkomista. Se on selkeyden etsimistä: pieniä oivalluksia ja hetkiä, joissa sanat ja keho kulkevat vierekkäin. Usein juuri se avaa tilaa jollekin, mikä on kaivannut tulla näkyväksi jo pitkään.

Mun kanssa voi puhua, jos siltä tuntuu.

Mun kanssa voi olla hiljaa, jos se on helpompaa.

Ja aina voi liukua puheesta kehoon, jos se tuntuu oikealta.

Mulla ei ole kiire mihinkään.

Ei tarvetta valmiudelle tai täydelle selkeydelle.

Riittää, että tulet sellaisena kuin olet.

Minä kuulen sinua.