Heli

Hei, olen Heli.

Kiva kun löysit sivuilleni.

Olen elämää ihmettelevä ja ihmisyyttä kuulosteleva 40+ tyyppi, joka viihtyy nykyisin paremmin havainnoimassa kuin pätemässä. 

Jokainen kohtaaminen on mulle oppimisen paikka – ja olen siitä kiitollinen.

Pitkä työurani ihmisten parissa on auttanut minua ymmärtämään, että sanat ovat hyvin pieni osa meitä ja vuorovaikutusta.
Sanoja tärkeämpää on ymmärtää sanatonta viestintää – kehon kieltä, tunnetta, läsnäoloa ja joskus myös sen puutetta. Miten paljon, keho, eleet, hengitys ja esim. pelkkä hiljaisuus meille kertovatkaan.
 
Ymmärrän nyt, että läsnäolo ja turva voivat olla vuorovaikutuksen tärkeimmät elementit.

Puhe on upea väylä, mutta vain pieni osa kokonaisuutta. Kehon kielen ymmärrys on auttaa näkemään asioita, jotka eivät tule esiin keskustelussa – mutta jotka kehossa tuntuvat. 

Siksi työni kulkee nykyään yhä vahvemmin kehollisessa suunnassa. Teen tilaa sille, mikä haluaa tulla näkyväksi – lempeästi ja kuunnellen, ilman kiirettä tai pakottamista.

En ole koskaan ollut valmiiden vastausten -ihminen, enemmänkin kysymysten äärellä viihtyvä.
Kun sanon jotain, se ei ole lopullinen totuus – vaan sen hetken ymmärrys, joka on syntynyt tarkkailusta, tuntemisesta ja kokemuksesta. 

Ajattelen, että juuri tässä liikkeessä, keskeneräisyydessä ja uteliaisuudessa tapahtuu tärkein oppiminen.

Uskon myös, että perinteinen viisaus ja nykytiede eivät ole toisiaan poissulkevia, vaan ne täydentävät toisiaan – kunhan pysyy uteliaana ja avoimena. Tavoitteeni ei ole muuttaa ketään, vaan tukea ihmistä löytämään takaisin omaan yhteyteensä. Löytämään yhteyden kehoonsa.
 

Mulla on pitkä ja monipuolinen kokemus sosiaalialalta. Työ on vienyt mut monenlaisten ihmisten ja elämäntilanteiden äärelle. Näissä vuosissa tärkeintä oppia on ollut läsnäolo, kyky nähdä pintaa syvemmälle ja luottamus siihen, että jokaisessa hetkessä voi löytyä suunta eteenpäin.

Ehkä suurin oivallukseni on ollut se, ettei auttamistyöhön ole olemassa yhtä oikeaa manuaalia. Jokainen ihminen ja perhe tuo mukanaan oman tarinansa, ja jokainen tilanne on uusi ja yksilöllinen. Siksi on pitänyt opetella soveltamaan, arvioimaan ja elämään hetkessä – käyttämään kokemuksen tuomaa ymmärrystä ja opittua tietoa juuri sen mukaan, mitä siinä tilanteessa tarvitaan. Ei valmiiden ohjeiden mukaan tai vain menetelmiin nojaten.

Koen, että tästä on tullut vahvuuteni: kyky liikkua joustavasti tilanteesta toiseen, ilman tarvetta puristaa kaikkea yhteen valmiiseen malliin.

Olen opiskellut koko aikuisikäni, mutta koska pelkkä lista ei kerro siitä, millainen olen tai miten kohtaan ihmisen, avaan mieluummin sen, mistä olen lähtenyt ja mikä on muovannut työtäni.

Polkuni alkoi sosionomin opinnoista, joissa erikoistuin kriisi- ja traumatyöhön. Se loi pohjan ymmärtää, miten kuormitus, selviytyminen ja hermoston reaktiot näkyvät arjessa ja kehossa. Sen jälkeen olen opiskellut mm. vuorovaikutusta, valmennusta, työnohjausta, terapeuttisia menetelmiä, sekä perehtynyt konstellaatio ohjakseen. Kehollisuuden suunta on vahvistunut vuosien aikana mm. sensomotoriikan, primitiivirefleksien sekä kehoterapeuttisten ja hermorataoppien opinnoin, jotka ovat nykyisin työni ydintä.
Eläinavusteisen työskentelyn kautta opin aikanaan paljon läsnäolosta ja turvallisen tilan rakentamisesta.

Näiden oppien myötä tärkeimmäksi on tullut se, että ihminen kohdataan kokonaisuutena. Kuunnellen sitä, mitä keho ja hermosto kertovat jo ennen kuin sanat ehtivät mukaan. Siihen työni lopulta perustuu.