Etähoidot, energiahoidot, etärentoutukset 

Mä oon alkanut taas vuosien jälkeen tehdä hoitoja etänä.
 

Paljon kysymyksiä aiheen äärellä josta me ei varmuudella kaikkea tiedetä.
Mut ainakin mun oma ajatus siitä, mitä etähoito on, on muuttunut omaa tahtiaan ja ymmärryksen myötä aika paljon vuosien varrella. 

 Ennen mä lähestyin etä/energiahoitoja enemmänki henkisyyden kautta, ehkä enemmän myös jonkun ulkopuolisen voiman ja ohjauksen kautta.  Se oli jotenkin tapa jäsentää jotain sellaista, mitä en vielä osannut katsoa muualta. Kai se riitti mulle silloin. Nyt mä katson sitä eri tavalla. Samaan aikaan monella tasolla.
 

Nyt ajattelen, et me ollaan soluja, sähköä, lämpöä, liikettä, hengitystä, hermoston viestejä, tunnetta, aistimista ja vuorovaikutusta. 

Ja samalla me eletään koko ajan isommassa systeemissä. Maa pyörii, kuu liikuttaa meriä, aurinko vaikuttaa valoon, rytmiin ja vuodenaikoihin. Maapallolla on oma magneettikenttänsä, avaruudessa on omat voimansa, ja me ollaan siinä kaikessa mukana.

Me ei olla irrallisia tästä maailmasta. Ei luonnosta, toisista ihmisistä, maasta, kuusta, auringosta tai kaikkeudesta. Vaikka arjessa tuntuu, että ollaan vain tämä keho tässä, niin kun asiaa katsoo toisesta kulmasta, me ollaan atomeja, liikettä, sähköisiä varauksia, suurimmaks osaks tyhjää tilaa ja jatkuvaa vuorovaikutusta. Energian liikettä.

En väitä, että tiede selittää kaiken mitä etähoidossa tapahtuu. Mulle energia on sana sille elävälle liikkeelle, joka on koko ajan mukana. Energiaa on kaikkialla.

Ja silti se voi olla myös jotain muuta kuin mitä minä nyt osaan sanoittaa tai ymmärtää. Mä en halua sulkea mitään näkökulmaa pois. Tätä voi katsoa tieteen, kehon, hermoston, kokemuksen, luonnon, perinteen tai vaikka hiljaisen läsnäolon kautta. Mun ei tarvitse valita vain yhtä selitystä. Enkä odota sitä muilta.

Arvostan monia tapoja ymmärtää tätä, koska tämän työn ydin ei lopulta ole oikeassa olemisessa. Se on auttamisessa, kohtaamisessa ja rakkaudessa. Siinä, että ihminen saa hetken olla rauhassa, ilman että hänen tarvitsee suorittaa, selittää tai tulla korjatuksi.

Joskus hoidossa keho vain saa luvan asettua. Hengitys muuttuu, olo pehmenee, pää tyhjenee tai itku tulee. Se on samaan aikaan hyvin tavallista ja jotenkin valtavan suurta.

 Pienikin muutos voi saada koko systeemin muutokseen. 

Hengitys muuttuu, keho pehmenee, ja ehkä joku kohta antaa periksi. 

Ja sitten on se kehon puoli, kehon muisti, kaikki se miten se kerää ja kannattelee kokemusta. 

Ei pelkästään fyysistä kuormaa, vaan myös sellaista mitä ei oikein voi erotella. Se ei kysy, onko asia tapahtunut eilen vai kymmenen vuotta sitten.

Mä en oikeastaan enää koe, että mun tarvitsisi päättää, mikä näistä on se oikea tapa selittää tämä. Ja silti näköjään yritän.

Kun puhutaan etähoidosta, niin siinä kohtaa moni totaalisesti pysähtyy.

Se on ihan ymmärrettävää.
Miten mitään voi tapahtua, jos ei olla samassa tilassa? No sepä. .

Joskus mä ajattelen sitä huomion kautta. Se, mihin huomio suuntautuu, vaikuttaa. Se on lopulta aika arkinen asia, kun sitä alkaa huomata.
Joskus mä ajattelen sitä yhteytenä. Ihmiset aistii toisiaan muutenkin koko ajan, vaikka sitä ei nimetä.

Ja ehkä tätä voisi vähän verrata siihenkin, että me käytetään koko ajan asioita, mitä ei nähdä. esim. radio kuuluu, puhelin toimii, Wi-Fi kulkee ilmassa. En mä tiedä onko se hyvä vertaus, mut ei me niitäkään nähdä — ja silti ne on ihan arkea. 

Mutta lopulta mulle ei ehkä oo enää tärkeintä se, miten tätä selitetään, vaan se mitä tapahtuu. Ihminen rauhoittuu, hengitys muuttuu ja keho reagoi. Ja usein siinä kohtaa tapahtuu jotain sellaista, mikä ei näy ulospäin, mutta tuntuu sisältä merkittävänä. Ehkä sen voisi sanoa niin, että keho saa mahdollisuuden tehdä sen, mihin se on jo valmis.

Se, mitä siitä seuraa, on jokaisella vähän oman näköistä. Jollekin se on vain se, että olo rauhoittuu. Joku huomaa kehonsa eri tavalla. Ja joku alkaa nähdä asioita, joita ei ole ennen huomannut. Joillekin tunnu miltään.

Ei tämä mikään yksittäinen ratkaisu ole, ennemmin yksi tapa lähestyä itseä. 

Yksi näkökulma lisää. Ja ehkä se riittää.

Koska lopulta, jollain tasolla, jokin siinä toimii. 

Ja ehkä siinä on myös se puoli, että hoidettavalla on jonkinlainen yhteys ja tietoisuus siitä, että ei ole yksin siinä hetkessä. Se voi jo itsessään antaa keholle mahdollisuuden rauhoittua.
Ja samaan aikaan, kun ihminen on yhteydessä toiseen, siinä tapahtuu jotain sellaista, mitä on vaikea laittaa sanoiksi, mut sen vaikutuksen usein näkee ja tuntee.

Ja vaikka mä edelleen huomaan itsessäni sen, että haluan ymmärtää ja löytää selityksiä, niin nämä kaikki mun tavat selittää on lopulta aika kapeita paloja siitä, mitä siinä oikeasti tapahtuu. Me ei tiedetä kaikesta läheskään kaikkea. Ja ehkä hyvä niin. Tällä hetkellä tämä ymmärrys riittää mulle.

Mä en oikeastaan enää yritä vakuuttaa ketään tästä. Tää on mulle tapa olla ihmisen kanssa, vaikka se tapahtuisi etänä. Ja jotenkin musta tuntuu, että ne, joille tämä on ajankohtaista, kyllä löytää tämän.