Irtipäästämistä - Kun some ei enää kanna 

Mä huomaan koko ajan selvemmin, miten tässä yhteiskunnassa eletään kiireen ja kuormituksen keskellä.

 Hermosto on jatkuvasti virittyneenä, eikä se tee hyvää. Mä oon sen verran herkkä näille asioille, että jos huomaan jonkun vievän voimat, teen nopeesti ratkaisun. Suljen oven ja katson, mitä tapahtuu.

 
Some on ehkä suurin esimerkki tästä. Henkilökohtaiset tilit mä poistin jo vuosia sitten. Olo helpottui heti, kun en enää täyttänyt päätäni sillä, mitä muut tekee.

Mut yrityksen kanavien kanssa sinnittelin pidempään. Mä olin siinä uskossa, että yrityksellä täytyy olla some, koska niin joka paikassa toitotettiin.

Mut totuus on, ettei musta oo koskaan ollut somettajaksi. Se on tuntunut mulle enemmän rasitteelta ja stressin paikalta – ja sen mä oon sittemmin tajunnut.

Yksi syy siihen on se, että kun mä sanon jotain ääneen, se on vasta ajatuksen alku. Se saa vielä muotoutua ja elää. Teksti taas lukitsee sen paikoilleen. Ja koska mun oma prosessi kehittyy koko ajan, huomaan helposti jo seuraavana päivänä ajattelevani toisin. Siksi kirjoittaminen someen on tuntunut mulle raskaammalta kuin kevyeltä. Liian näkyvältä.
 

Tammikuussa sit tuli täysi stoppi Instagramille ja nyt kesäloman jälkeen tänä syksynä kävin vielä yhden kierroksen Facebookin kanssa.

Mä rehaannuin kirjoittamaan sinne päivityksiä monta kertaa viikossa ja ajattelin, että täähän on ihan kivaa.
Mut sit aloinkin kuunnella tarkemmin, ja samalla tajusin, että mähän olin ihan kierroksilla. Mun alitajunta pyöritti koko ajan tarinoita: mitä seuraavaksi kirjoittaisin, miten sen muotoilisin. Se tuntui mukavalta, mutta oikeasti se kuormitti. Kun mä sain siitä kiinni, mä päästin irti ja poistin koko Facebookin. Olo oli heti kevyt.

 
Mut nyt mä myös tiedän, että ihmiset löytää mun luokse kyllä – ne, jotka oikeasti etsii ja tarvitsee.

Mulla itselläni on paljon helpompi olla ja hengittää. Voin tehdä tätä työtä niistä arvoista käsin, jotka tukee mun hyvinvointia ja uskon että se vaikuttaa myös ympärilläni oleviin.  Huomaan et elämä menee kuin luonnostaan koko ajan kohti yksinkertaisempaa ja minimalistisempaa – pois päin siitä virrasta, joka kuluttaa.
 
Ja sitä samaa mä toivon muillekin: että elämässä olisi enemmän rauhaa ja keveyttä, vähemmän kiirettä ja kuormaa. Että jokainen voisi löytää ne omat keinonsa päästää irti siitä, mikä vie turhaan voimia. 

 Vaikka enhän mä todellisuudessa tiedä, palaanko mä joskus sinne someen. Elämä tuo tullessaan kaikenlaista, mieli muuttuu, kokemusta karttuu ja ajatukset elää. Mutta tällä hetkellä tää tuntuu mulle sopivalta ratkaisulta.

Kirjoittelen tänne blogiin silloin, kun siltä tuntuu. Näitä lukee kuka lukee ja sattuu löytämään . Ja toisin kuin somessa, mun ei tarvitse yhtään seurata, montako tykkäystä, kommenttia tai katselukertaa on kertynyt. (Voitteko kuvitella, että sellaiseenkin voi vähän koukuttuttua, ihan huomaamatta? Varmaan voitte🙈)

Ihanaa, että luet. Ihanaa, että olet💛