Hyvällä tavalla jumissa

Olen miettinyt viime aikoina paljon sitä, miksi olen niin jumissa sen kanssa, mitä teen työkseni ja missä muodossa.

Ei siksi, etten osaisi mitään. Ei siksi, etteikö minulla olisi kokemusta. Ei siksi, etteikö asiakkaita olisi ollut.

Päinvastoin.

Ehkä juuri siksi tämä onkin vaikeaa.

Joulukuun lopussa lopetin oman työtilan vuokran. En siksi, etteikö asiakkaita olisi ollut. Oli. Ja ikävöin heitä kaikkia.

Ikävöin niitä kohtaamisia. Sitä luottamusta. Sitä, kun ihminen tulee tilaan ja pikkuhiljaa jokin hänessä saa laskea. Se työ ei ollut minulle vain hoitojen ja valmennusten tekemistä, vaan yhdessä olemista jonkin oleellisen  äärellä.

Mutta samalla tiesin, että tarvitsin itselleni tilaa.

Tarvitsin tilaa kuunnella, mitä minä itse oikeasti tarvitsen. Mihin suuntaan mun työ on menossa. Mikä on enää totta, ja mikä on vain vanhaa muotoa, jota jatkaisin siksi, että se kerran oli olemassa.
 
Toki koko ajan teen tätä omalla tavallani, niiden kanssa, jotka ovat jatkaneet matkaa kanssani ja niiden kanssa jotka ovat mut ilman mainontaa löytäneet ♥️
Olen jokaisesta kiitollinen. Jokin resonoi ja silloin otetaan yhteyttä.
 

Silti tässä on samalla se kohta, joka vaatii vielä aikaa ja avautumista.

Mä en halua myydä vain palvelua.

En halua rakentaa listaa, jossa lukee nimetty hoito 60 min, keskustelu 45 min, tämä paketti, tuo paketti, varaa tästä, osta tästä ja nyt saat tämän lopputuloksen.

Toki jonkinlainen selkeys tarvitaan. Ihmisen pitää tietää, mihin hän on tulossa ja mitä hän on ostamassa. En minä sitä väheksy.

Mutta jos kaikki pakotetaan liian valmiiseen muotoon, siitä katoaa se, mikä minulle tässä työssä on olennaisinta.

Haluisin niin olla se ihminen, jonka luo voi tulla ja sit katsotaan yhdessä mitä tänään on tarpeen..

Ei niin, että minä päätän valmiiksi, mitä toiselle tapahtuu. Ei niin, että minulla on kaava, jota seuraan jokaisen kanssa samalla tavalla. Vaan niin, että kohdataan. Luodaan luottamus. Katsotaan yhdessä, mikä siinä hetkessä on tärkeää.

Joskus se voi olla kehon kuuntelua. Joskus hoitoa. Joskus keskustelua. Joskus hiljaisuutta. Joskus sitä, ettei heti edes tiedetä, mistä pitäisi aloittaa.

Ja minulle se on ihan oikea tapa tehdä työtä.

Ei epämääräisyyttä siksi, etten tietäisi mitä teen, vaan herkkyyttä sille, ettei ihminen ole mikään valmiiksi paketoitava tuote. Vaikka se olisikin markkinoinnin kannalta kovin kätevää.

Mutta miten sellainen laitetaan verkkosivuille?

Kun en minä myy mitään "elämä haltuun ja ihminen parempaan järjestykseen" -mallia. En osaa luvata kenellekään selkeää, hallittua ja oikein elettyä elämää. Enkä oikeastaan edes halua. Herranjestas, en osaa luvata sellaista itsellenikään.

Minulle tärkeämpää on se, että kohdataan ihminen siinä kohdassa, missä hän on. Katsotaan yhdessä, mikä siinä hetkessä on totta. Ei tehdä ihmisestä projektia, vaan annetaan tilaa sille, mikä jo yrittää tulla näkyviin.

Ja sekin voi olla aika paljon.

Mä yritän kovasti löytää muotoa jollekin, mikä ei halua tulla liian kapeaksi.

Mutta tiedän senkin, etten halua tehdä mitään sellaista, mikä näyttää hyvältä paperilla mutta ei tunnu minulta.
 
Aika näyttää

♥️

 Tätä olen tässä pyöritellyt aamukahvin kanssa takapihalla klo 6, linnunlaulua kuunnellen.

Ja kyllä, se on ihan pukeutumiskysymys.