Ymmärrämmekö lasten aivojen kehitystä kasvatuksessa?

Lapsen kehitys on moniulotteinen ja herkkä prosessi, mut yksi sen merkittävimmistä ja usein huomiotta jäävistä osa-alueista on aivojen kypsymättömyys. Usein me odotetaan lapsilta itseohjautuvuutta, tunteiden säätelyä ja tarkkaavaisuutta jo varhaiskasvatuksessa ja koulussa, mut nää odotukset ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä tiedämme aivojen kehityksestä.

Lapsi ei voi vielä olla täysin itseohjautuva, koska hänen aivonsa eivät ole siihen kypsät ja kykenevät. Etuotsalohko, joka vastaa muun muassa itsehillinnästä, päätöksenteosta ja tunteiden säätelystä, saavuttaa täyden toimintakyvyn vasta reilusti yli 20-vuotiaana. On siis melko epärealistista odottaa, että lapsi voisi mitenkään toimia itsenäisesti ja säätää käyttäytymistään kuin aikuinen.

Keho kertoo aina totuuden

Lapsen käyttäytyminen ei ole sattumanvaraista. Se heijastaa suoraan sitä, mitä hänen kehossaan ja hermostossaan tapahtuu. Kun lapsi kohtaa vaatimuksia, jotka ylittää hänen kehitystasonsa, stressi kasvaa. Tää stressi ei näy vain hermostossa, vaan se välittyy koko kehoon. Esimerkiksi levottomuus, itkuherkkyys, keskittymisvaikeudet tai jopa fyysiset oireet, kuten vatsakivut, voivat kertoa siitä, että lapsen sisäinen järjestelmä on ylikuormittunut.

Ulkoisten vaatimusten lisääminen tällaisessa tilanteessa ei vie lasta eteenpäin, vaan päinvastoin – se lisää sisäistä stressiä ja voi jopa hidastaa aivojen kehitystä. Meidän keho kertoo aina totuuden siitä, missä tasapainon raja kulkee, mutta pysähdymmekö me aikuisetkaan kuuntelemaan tätä viestiä?
Usein ei. 

Lapsi tarvitsee aikuisen tukea

Lapsen aivot eivät kehity yksin, vaan jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Aikuisen tehtävä on siis olla se turvasatama, joka auttaa lasta säilyttämään hermoston tasapainon. Kun lapsen oma kyky säädellä tunteitaan ja toimintaansa on vielä kehittymätön, hän tarvitsee aikuisen apua siinä, että stressi pysyy hallittavana ja oppiminen mahdollistuu.

Miksi meidän on vaikea ymmärtää näkymätöntä?

Aivojen kehitys on näkymätöntä. Ja siksi se usein unohtuu. 
Näemme lapsen käyttäytymisen – itkupotkuraivarit, keskittymättömyyden tai rauhattomuuden – mutta emme sitä biologista ja hermostollista toimintaa, joka ohjaa tätä hyvinkin normaalia lapsen käyttäytymistä. Tää voi johtaa siihen, että tulkitsemme lapsen käytöstä väärin ja asetamme hänelle vaatimuksia, jotka voivat täysin suhteettomia hänen kehitystasoonsa nähden.

Mitä tapahtuu, kun lapselta vaaditaan liikaa?

Kun lapselta odotetaan liikaa, aivojen stressinsäätelyjärjestelmä joutuu ylikuormitukseen. Ka tämä ei pelkästään hidasta kehitystä, vaan voi jättää jälkiä, jotka vaikuttavat pitkään.  
Hermosto, joka joutuu jatkuvasti selviytymään liian suurista paineista, oppii reagoimaan liiallisella valppaustilalla, mikä voi ilmetä ahdistuksena, ylivilkkautena tai vetäytymisenä. Lapsi ei tarvitse lisää vaatimuksia – hän tarvitsee enemmän tukea ja ymmärrystä. Turvaa ja hyväksyntää.

Kuinka voimme tukea lapsen aivojen kehitystä?

1. Ymmärrä kehityksen vaiheet

On tärkeää tiedostaa, että lapsen kyvyt kehittyvät vaiheittain. Realistiset odotukset vähentävät sekä lapsen että aikuisen stressiä.

2. Rauhoita hermosto

Lapsi oppii säätelemään tunteitaan ja käyttäytymistään mallin kautta. Kun aikuinen pysyy rauhallisena haastavassa tilanteessa, lapsen hermosto oppii säätelemään itseään samalla tavalla.

3. Leikki on tärkeämpää kuin suorittaminen

Leikki on aivojen luonnollisin tapa oppia ja kehittyä. Se auttaa lasta käsittelemään tunteitaan, kehittämään ongelmanratkaisukykyään ja vahvistamaan sosiaalisia taitojaan ilman stressiä.

4. Huolehdi turvallisuudesta ja ennakoitavuudesta

Lapsen hermosto tarvitsee turvallisuuden tunnetta ja selkeitä rajoja. Ennakoitavat rutiinit ja rakastava ilmapiiri tukevat aivojen kypsymistä.

Lopuksi

Aikuisina meidän tehtävämme on olla lapsen tukipilari, ei hänen ylikuormittajansa. Kun ymmärrämme, että lapsen aivot eivät ole valmiita kantamaan liian suuria taakkoja, voimme antaa hänelle tilaa ja tukea kasvaa omaan tahtiinsa. Käyttäytyminen ei ole ongelma, vaan viesti – ja meillä on vastuu oppia tulkitsemaan sitä.

Entä jos alkaisimme katsoa lapsen aivojen kehitystä yhtä arvokkaana kuin ulkoista kasvua? Lapsen sisäisen maailman ymmärtäminen on avain siihen, että voimme tarjota hänelle parhaat mahdolliset lähtökohdat elämään.