Oon vasta pikkuhiljaa alkanut tajuta, miten erilailla mun voima ja rohkeus näkyy riippuen siitä, onko kyse muista vai musta itsestä.
Omissa asioissa mä huomaan helposti meneväni siihen miellyttämisen rooliin, vaikka en kyllä oo koskaan mieltänyt itseäni "miellyttäjäksi".
Mä oon huomannut, että läsnäolo on turvallisuuden perusta, johon oikeestaan kaikki nojaa.
Joillekin se avautuu suoraan kehon kautta. Toiset taas tarvitsee enemmän sanoja ja ymmärrystä, jotta keho uskaltaa rentoutua ja päästää irti. Molemmat tavat ovat yhtä oikeita – ja kumpikin vie samaan suuntaan, mut omalla rytmillään.
Jo muutama vuos sitten mä ajattelin, et oon varmaan tuomittu epäonnistumaan tän kuntosali-asian kanssa. Halusin mennä sinne, koska se tuntui tutulta ja turvalliselta paikalta. Semmoiselta, missä oon ennen ollut kotonani. Mut joka kerta, kun menin, se sama kierre alkoi. Ensin hyvä flow ja treeni kulkee, sit jäätävät kivut ympäri kehoa ja väsymys...
Mä huomaan koko ajan selvemmin, miten tässä yhteiskunnassa eletään kiireen ja kuormituksen keskellä.
Huumorilla on aina kaks puolta. Se voi keventää, yhdistää ja helpottaa oloa – mutta se voi myös satuttaa ja jättää jälkiä, jotka kulkee mukana pitkään.
Mä oon aina ollut sellainen ihminen, joka miettii syvemmin. En ole tyytynyt ensimmäiseen vastaukseen, vaan haluan ymmärtää, mistä kaikki kumpuaa. Miksi jotkut tunteet tuntuvat niin voimakkailta, vaikka niille ei ole näkyvää syytä? Miksi keho reagoi tilanteisiin, vaikka mitään uhkaa ei oikeasti ole? Miksi jotkut pelot, surut tai kivut eivät tunnu...
Heli oli nuori nainen, joka työskenteli vaativassa ja hektisessä ympäristössä ihmisten parissa. Vaikka työkalupakissa oli paljon kehollisia harjoituksia, joita hän oli kotona tehnyt, ne ei tuntunut toimivan ja hän päätti kokeilla rentouttavia hoitoja.
Mitä tarkoitan, kun puhun terapeuttisesta hieronnasta?
Tämä vie muutaman minuutin, mutta se tarjoaa sinulle hiukan tietoa ja suuntaa siitä, millaisessa tasapainossa kehosi ja mielesi ovat tänään.
Mikä sai minut hankkimaan BEMERin?