Jutellaan hetki


Joskus kaipaa vaan toista ihmistä. Ei ratkaisijaa, ei neuvoja, vaan toista ihmistä kuulemaan.

Siksi halusin avata mahdollisuuden myös ihan tavalliseen keskusteluun, joko puhelimitse tai kasvotusten – kun tuntuu, että olisi hyvä jakaa ajatuksia, tunteita tai vaikka vaan se hetki arjen keskellä.

Tämä ei ole terapiaa eikä tarvitse olla mikään iso asia halutakseen jutella– voit olla väsynyt, yksinäinen, toiveikas, solmussa tai vaan kaivata jonkun, jonka kanssa sanoittaa hetkeä.

Teen näin siksi, että monesti juuri ne arkiset, jaetut sanat helpottavat eniten.

Olen saanut kulkea monien rinnalla, ja vuosien varrella olen huomannut, miten tärkeää on tulla kuulluksi – ilman että pitää heti "tehdä jotain" tai ratkaista.
 En asetu tietämään enemmän vana uskon, että syvimmät muutokset syntyvät, kun ollaan totta – samanarvoisina.

Uskon, että ihmisellä pitää olla tilaa olla keskeneräinen, pohdiskeleva, haavoittuva tai vaan hetken höpöttelevä.

Ei menetelmiä, ei tulkintoja – vain yhteys kahden ihmisen välillä.

Siksi tämä on olemassa ❤️


Voit ottaa 30min lisä ajan myös hoitojen yhteyteen, jotta jää enemmän aikaa jutteluun hoidon lomassa. 
 

Varaukset viestillä tai sähköpostilla.

 050 4147261

helinkosketus@gmail.com 


Et sitoudu mihinkään – tämä on vain yksi keino saada hetki, jossa tulla nähdyksi ja kuulluksi omana itsenään.


Sensoul - tapaaminen on vaihtoehto, jos haluat runsaan (2h) ajan, jonka voimme käyttää puhuen, kehoa kuunnellen ja hoitaen.