Aina ei tarvii tietää mitä tarvii

Huomaan ite meneväni tähän vieläkin. Nykyisin ehkä vähän harvemmin tai sit huomaan sen vaan nopeammin, mutta kyllä tää edelleen välillä lähtee.

Tulee joku epämääräinen olo. Ei mikään iso kriisi. Vaan sellainen, että vähän väsyttää, vähän ärsyttää, vähän ei huvita, kaikki tuntuu tahmeelta tai jotenkin vaan ei ole ihan oma olo.

Ja sitten se alkaa.

Mikä tää nyt on.
Mistä tää tuli.
Onko tää stressiä.
Onko tää hormoneja.
Onko tää väsymystä.
Onko tää sitä, että oon taas painanut liikaa. 

Ja siinä kohtaa huomaan, että alan selvittää sitä oloa enemmän kuin olla sen kanssa. Ihan kuin ensin pitäisi tietää tarkasti, mitä tämä on, ennen kuin saa tehdä yhtään mitään. 

Että jos lepään, niin pitäisi ensin olla selvitettynä se syy sille lepäämiselle.
Jos oon vaan hiljaa, niin pitäisi tietää sekin et miksi.
Jos en jaksa lähtee lenkille, niin pitäisi osata tottakai selittää, mistä tämä jaksamattomuus nyt johtuu. Ei kai laiskuutta, perhana.

Vaikka todellakaan sitä ei aina tarvii tietää!!!

Joskus on vaan saa tulla sellainen olo, että nyt ei oikein kulje. Ja senkin pitäis saada riittää.

Ei kaikesta tarviis tehdä tutkimusta. Ei jokaista oloa tarvii kaivaa juurineen auki. 

Ei aina tarvii tietää, onko tämä nyt vanhaa kuormaa, hermostoa, PMS:ää, univajetta, kevättä, syksyä vai sitä, että on ollut vähän liikaa kaikkea.

Joskus se on varmaan vähän kaikkea. 

Ja joskus ei mitään kovin ihmeellistä.

Ihan sama.

Mä oon joutunut opettelemaan paljon sitä, että vois ihan vaan pysähtyä jo ilman että saa ratkaistua syyn.
Voi vaan levätä, vaikka koko vapaapäivän, vaikkei osais perustella sitä ihanasti itselleen.
Voi olla myös ihan hiljaa jos huvittaa.

Tää on ehkä ollut mulle iso juttu. Että omaa oloa ei tarvii aina selittää, edes itselleen.

Senkun pysähtyy ja antaa aikaa, jos tarvii.

Joskus se asiat alkaa selvitä vasta siinä, kun ei enää paina itseään eteenpäin. 

Ja joskus ei selviä mitään erityistä.

Sekin on ihan ok.

Kaikesta ei tarvii tulla oivallusta. Aina ei tarvii nousta vähän viisaampana ihmisenä omasta sohvannurkasta. Joskus riittää, että on hetken siinä eikä vaadi itseltään mitään.

On vaan.